Paikka- ja yhteisö luokkahuoneena – tuttu juttu … vai onko sittenkään?
Projektityöryhmä kokoontui 19-20.11.2025 SOSNA Eko-keskukseen Slovakian Košiceen viimeiseen yhteiseen tapaamiseen, jossa käytiin hankkeen aikaansaannoksia läpi kuin myös tutustuttiin ekokeskukseen oppimisympäristönä paikallisen alakoulun kyljessä. Samalle hanke siirtyi sen viimeiseen eli jalkauttamisvaiheeseen, jossa menetelmiä, hyviä käytäntöjä sekä esimerkkejä tuodaan nyt esille laajemmalle yleisölle; opettajille, kasvattajille. ja nuoriso-ohjaajille, jotka menetelmää työssään voisivat hyödyntää.
SOSNA ekokeskukseen tutustuminen oli silmiä avartavaa! Keskus on mitä mainioin oikean elämän ulkoluokka, joka toimii hyvin konkreettisena ja elämyksellisenä oppimisympäristönä – paikkana, jossa oppilaat voivat nähdä, koskea ja kokeilla kestäviä ratkaisuja ja luonnon toimintaa käytännössä. Ekokeskus ei ole vain “näyttely”, vaan siellä käydään läpi myös tietoa ympäristöstä, biodiversiteetista, rakentamisesta ja energia-asioista. Keskuksen piha ja puutarha on suunniteltu esittelemään luonnonmukaisen puutarhan ja permakulttuurin periaatteita. Oppilaat voivat tutkia, miten kasvit ja luonto toimivat yhdessä ilman kemiallista lannoitusta – tämä havainnollistaa ilmaston, maaperän ja biologisen monimuotoisuuden yhteyksiä. Keskuksessa on esimerkiksi ”hobitti-talo”, joka on rakennettu luonnonmateriaaleista ja hyödyntää aurinkoenergiaa lämmityksessä. Tällaiset rakennukset kertovat konkreettisesti, miten energiaa voidaan säästää ja miten voidaan käyttää ympäristöystävällisiä tekniikoita. SOSNA tekee paljon yhteistyötä peruskoulujen ja eri oppilaitosten kanssa auttaen ilmastokestävien koulupuutarhojen (climate gardens) suunnittelussa ja toteutuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että koulun ulkotila muuttuu oppimisen paikkaksi, jossa voi havainnollistaa kasvillisuuden ja ilmaston välistä suhdetta. SOSNA järjestää myös kursseja, työpajoja ja esityksiä koulujen ryhmille. Esimerkiksi oppilaat voivat osallistua: luonnonpuutarhan suunnitteluun ja hoitoon, ilmastoviisaiden ratkaisujen harjoitteluun, veden, energian ja ravinteiden kierron ymmärtämiseen Nämä aktiviteetit tukevat ympäristötietoisuutta ja kestävän kehityksen taitoja käytännössä.
***
Paikka- ja yhteisöperustainen oppimishanke (Place based learning eli PBL) tarkastelee kuinka ympäristöä ja yhteisöä voidaan hyödyntää opetuksessa paremmin ja kuinka sen avulla saada aikaan merkityksellistä oppimista monialaisesti ja oppilaita innostavasti. Paikka- ja yhteisö on hankkeessa muuntautunut luokkahuoneeksi, joka omakohtaisen paikkasuhteen kautta on haettu merkityksiä ja näkökulmia oppimiseen. Opetus on laajentunut luokkahuoneen ulkopuolella, mutta paikka- ja yhteisö on myös läpäissyt sen seiniä tulemalla “sisäpuolelle”.
ENO-verkkokoulu on mukana kolmivuotisessa Erasmus+ hankkeessa, jossa menetelmää on testattu myös Pohjois-Karjalassa neljässä eri koulussa. Mukana olivat Joensuun kaupungin alakouluista Marjala ja Utra sekä Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu Tulliportin Normaalikoulu (yläkoulu) sekä Kontioniemen alakoulu Kontiolahdelta.
Keväällä 2026 on luvassa työpajoja menetelmän käyttöönottoon paikallisella tasolla, jossa valotetaan kuinka hankkeen koulut ovat hyödyntäneet ympäristöä- ja yhteisöä luokkahuoneena ja millaisia vaikutuksia se opetukseen ja oppimiseen on tuonut. mutta myös kansainvälinen verkkoseminaari huhtikuun lopussa kaikille EU-maissa asuville kiinnostuneille opettajille ja kasvattajille. Hanketta vetää Tsekkiläinen SEVER ympäristökasvatusjärjestö ja mukana partnereina on organisaatiot Puolasta, Slovakiasta, Romaniasta ja ENO-verkkokoulu Suomesta.
Tapahtumista ilmoitetaan myös Itävät -verkoston väyliä pitkin piakkoin. Jos olet kiinnostunut osallistumaan työpajoihin tai haluat tietää lisää voit kirjoittaa ENO-verkkokouluun info@enoprogramme.org
Tärkeitä päivämääriä:
PBL koulutukset maalis-huhtikuussa 2026: Lue lisää tästä
28.4.2026 klo 14-17 Kansainvälinen verkkoseminaari. Lisätietoa tulossa pian!


