ENO – Työtä kestävän kehityksen parissa ympäri maailmaa

Environment Online (ENO) on kestävän kehityksen verkosto kouluille ja kunnille/kaupungeille. Sen perusti luokanopettaja Mika Vanhanen vuonna 2000. Verkosto on levinnyt 157 maahan ja sen toimintaan on osallistunut yli 10 000 koulua. Verkoston toimintaa ylläpitää ENO Schoolnet ry (ent. ENO-verkkokoulun tuki ry).

Toimintamme

ENOn toimintatapoihin sisältyy erilaiset kestävän kehityksen kampanjat ja tapahtumat sekä opetusmateriaalin tuottaminen yhdessä verkoston jäsenten kanssa. Vanhimpia ENO-tapahtumia ovat puunistutuspäivät, joihin osallistuu kouluja noin sadasta maasta vuosittain. Osa kouluista osallistuu puunistutukseen puunistutuspäivien ulkopuolella johtuen vuodenajoista. Puiden istuttamisessa huomioidaan aina paikallinen ilmasto ja pyritään istuttamaan vain kotoperäisiä lajeja. Ensimmäinen puunistutuspäivä järjestettiin 21.9.2004, kansainvälisenä rauhanpäivänä ja puunistutuspäivät järjestetään vuosittain YK:n biodiversiteettipäivän (22.5.) ja kansainvälisen rauhanpäivän (21.9.) aikoihin. Puunistutuspäiviä on järjestetty yhteensä 27 kertaa.

ENO on palkittu monilla kansallisilla ja kansainvälisillä palkinnoilla ja tunnustuksilla.

ENO Verkosto

ENO verkostolla on maakoordinaattorit yli 100 maassa. Maakoordinaattorit koordinoivat oman maansa tapahtumia, välittävät tietoa verkostolleen ja takaisin ENOlle. He ovat yhteydessä sidosryhmiin, kuten ministeriöihin, muihin yhdistyksiin ja yrityksiin ja oman maansa muihin yhteisöihin.

Yhteistyökumppanit

ENOn tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat Joensuun kaupunki, Envirate ja GreenStar Hotels Oy. Meillä on pitkäaikaiset yhteistyösopimukset Joensuu kaupungin ja GreenStar Hotellin kanssa.

Jos yrityksenne tai yhteisönne on kiinnostunut yhteistyöstä ENOn kanssa, niin ole yhteydessä info@enoprogramme.org!

Yhteystiedot

Yleiset asiat ja tiedustelut: info(at)enoprogramme.org

Toiminnanjohtaja Mika Vanhanen, mika.vanhanen(at)enoprogramme.org, 040 5070 725

Hallituksen puheenjohtaja Kaija Saramäki, kaija.saramaki(at)enoprogramme.org

ENOn toimiston postiosoite on:

ENO Schoolnet ry

Kauppakatu 25C

80100 Joensuu