Hei, olen Maire Turunen, joensuulaislähtöinen ympäristökasvattaja Helsingistä. Olen valmistunut Suomen ympäristöopisto Syklistä. Alan työkokemusta olen saanut yli 5v. ajalta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen Ympäristökoulu Polusta. Olen työskennellyt sekä koordinaattorina, että ympäristökasvattajana ja HSY neuvojana Pääkaupunkiseudun kouluissa ja päiväkodeissa. Taidealan pohjakoulutus ja vahva harrastuneisuus musiikkiin on saanut minut erityisesti kiinnostumaan ympäristökasvatusalan luovasta puolesta, mistä olen löytänyt inspiroivan toimintakentän. Olen suunnitellut mm. Maapallomuskarin ympäristökoulun käyttöön sekä ollut luova voima Palloässät (Lasten agenda 2030) hankkeessa ja sen alulle panossa. On todella upeaa löytää itseni nyt tutusta Pohjois-Karjalasta ja Joensuusta ympäristökasvatuksen parista ja kuitenkin ajatella yhteistyötä maakunnan rajojen ja maan rajojen ulkopuolelle! Odotan innolla uusia ja kirjavia työtehtäviäni ENOssa!

Meidän toiminnanjohtaja Mikan jäädessä vuodeksi vapaalle, Maire koordinoi ENOn toimintaa 1.8.2020-31.7.2021. Mairen yhteystiedot ovat maire.turunen(at)enoprogramme.org ja puhelinnumero 050 3666 555. Meidät saa aina kiinni myös osoitteesta info(at)enoprogramme.org.